|
|
Tilannekatsaus
Kymmenen vuoden toiminta osoitti,
että palvelujen käyttäjille luvatut tulokset, toiminnan tehostuminen ja
kustannussäästöt, olivat mahdollisia. Tavoitteet olivat toteutuneet, jopa
ylittyneet. Tarjosimme lähetys- ja avustusjärjestöille Palvelulinkkiä ja sen
toimintaa. Sateenvarjoroolin ottajaa ei löytynyt. Merkittävät
kehittämistulokset ja ainutlaatuiset
kehittämismahdollisuudet jäivät järjestöiltä saamatta. Ne toimivat kuten
aikaisemminkin. Ostavat ohjehinnoilla. Hankkivat ilman kilpailutusta. Eivät tee
evaluointeja. Jos joku epäilee, riittää slogan ja apu menee perille.
Jouduimme 2009 lopettamaan
lähetyslogistiikkapalvelujen tuottamisen. Yhtiön
hyödyntämisestä ovat olleet kiinnostuneita mm. talousrikoksista julkisuutta
saanut henkilö ja kirkon lähetysjärjestö. Molemmat käyttäisivät yhtiötä
kansainväliseen bisnestoimintaan. Kumpikaan ei täytä yhtiön toiminta-ajatuksen
kriteerejä toiminnasta kristillisellä periaatteella.
|